Hallitus
YKL:ää edustaa hallitus, valmistelee valtuuston kokouksissa käsiteltävät asiat ja toimeen panee sen tekemät päätökset sekä vastaa liiton toiminnasta yleisesti. Hallitus hoitaa suhteita muihin järjestöihin ja ulkopuolisiin sidosryhmiin. Hallitus ohjaa YKL:n toimihenkilöiden työtä vastaten samalla, että liiton toiminta hoituu sujuvasti.
Hallitukseen kuuluvat valtuuston valitsema puheenjohtaja ja 11 jäsentä, joista yksi valitaan opiskelijajäsenten keskuudesta.
Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että vuosittain puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa. Hallitus nimeää avukseen tarpeelliset toimihenkilöt ja työryhmät.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa vähintään kuusi kertaa vuodessa, tai kun kaksi hallituksen jäsentä sitä pyytää. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä lisäksi neljä muuta hallituksen jäsentä osallistuu kokoukseen.

